Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2017.

Mistä kunnissa jatkossa päätetään?

Kuva
Mihin kunnanvaltuutettuja valitaan? Sote eli sosiaali- ja terveyspalvelut menevät kunnilta maakunnille; jääkö meille tehtävää? Vantaan keskustanaiset kutsuivat ministeri Anu Vehviläisen kertomaan maakuntauudistuksesta ja kunnan tehtävistä vuoden 2018 jälkeen. Tilaisuus pidettiin Aurinkokiven monitoimitalossa Kivistössä 26.1.2017. Kunnan lakisääteiset tehtävät vähenevät, mutta eivät katoa. Suurimmaksi tehtäväksi jää varhaiskasvatus, perusopetus ja toisen asteen koulutus . Edelleen pohdimme miten sisäilmaongelmat ratkaistaan ja miten resurssit riittävät. Jatkossakin kunnissa päätetään maankäytöstä ja kaavoituksesta . Vantaa rakentuu hurjalla tahdilla, jopa liian hurjalla monen mielestä. Kivistö toimi tässä tilaisuudessa meille esimerkkinä kehäradan mahdollistamasta uusien kaupunginosien rakentamisesta, mutta paljon Vantaalla myös panostetaan vanhojen keskusten kehittämiseen (Myyrmäki, Tikkurila, Korso, Koivukylä, Kaivoksela, ...) ja samalla täydennysrakentamiseen. Kunnat myös py

Kotikorttelista

Kuva
Moi! Tässä poljen vaalikuvia varten vuonna 2012 syksyllä. Sain kiitettävästi ääniä ja pääsin kaupunkisuunnittelulautakuntaan, ensin varalle, sitten varsinaiseksi jäseneksi. Siellä on päässyt perehtymään kaavoittamiseen ja Vantaan historiaan sekä päättämään sen tulevaisuudesta. Kasvu on ollut hurjaa viime vuosina, ja samaa on luvassa tuleville vuosille. Tämä kuvassa näkyvä alue oli asemakaavoitettu jo aiemmin, ja se alkoi rakentua vuonna 2014.  Nyt näyttää siis tältä:  Vantaalle rakennetaan juuri kerrostaloja, rivitaloja ja omakotitaloja huomattavasti vähemmän. Mitä sinä haluaisit? Miten haluat asua? Mitä palveluja kaipaat?